Projektin kuvaus
Raaseporin kaupunki käynnisti vuonna 2021 maankäytön kehityskuvatyön. Kaupungilla oli tarve luoda yhteinen näkemys maankäytön strategisista painopisteistä ja tulevaisuuden visio maankäytön osalta.
FEMMA Planning auttoi Raaseporin kaupunkia suunnittelemaan vuorovaikutteisen kehityskuvatyöprossessin, jossa erilaiset sidosryhmät asukkaista, viranomaisiin ja kaupunginvaltuustoon olivat mukana työn eri vaiheissa. Avustimme Raaseporia myös eri sidosryhmiä osallistavassa tiedonkeruussa kyselyjen, haastattelujen ja työpajojen muodossa.
Tiedonkeruun ja taustaselvitysten pohjalta Afry Oy loi yhdessä Raaseporin kaupungin kanssa neljä erilaista maankäytön tulevaisuuskuvaa vuodelle 2050. Tulevaisuuskuvien avulla tehtiin näkyväksi vaihtoehtoisia kehityskulkuja. FEMMA Planning fasilitoi tulevaisuuskuvien sidosryhmäarviointia, johon osallistui eri alojen asiantuntijat, viranomaiset ja kaupunginvaltuusto. Arvioinnin pohjalta syntyi lopullinen maankäytön kehityskuva, joka hyväksyttiin Raaseporin kaupunginvaltuustossa 26.2.2024.
Hyödyt
Etukäteen yhdessä tilaajan kanssa rakennettu suunniteltuprosessi loi selkeän polun kohti tavoitetta eli maankäytön kehityskuvaa. Suunnitteluprosessi tuki työn eri vaiheiden kytkeytymistä toisiinsa. Erilainen tieto aina ruohonjuuritasolta hallinnon tasolle tuli näkyväksi, yhteistä ymmärrystä ja kokonaiskuvaa saatiin rakennettua ja tarpeita yhteensovitettua. Lopullinen kehityskuva rakentui aidosti suunnitteluprosessin aikana kerätyn tiedon pohjalta.
Tilaaja
Raaseporin kaupunki