Femma Planning

Kolumni: Kainuun oppeja koronan jälkeiseen aikaan​

Kirjoittaja Milla Kallio

FEMMA Planningin perustajat Milla ja Efe viettivät Mustarindan residenssissä helmikuun keskittyen jälkifossilisen elämäntavan mahdollisuuksiin ja siihen miten kestävä elämäntapa voisi näkyä FEMMA Planningin toiminnassa. Milla kirjoitti residenssikokemuksesta kolumnin pohjoiseen kulttuurilehteen Kaltioon.

Mustarindaan tullessa jännitti vähän kaikki. Olenkohan tarpeeksi taiteilija tänne? Mitenkähän käytännön järjestelyt toimivat, kun lähikauppa ei olekaan alakerrassa eikä metrolla pääse toisiin maisemiin, jos seinät alkavat kaatua päälle? Mitä, jos olenkin liian kaupunkilainen enkä osaa mitään hyödyllisiä asioita maalaisympäristössä?

Talolla kuitenkin odotti toisenlainen, paljon pysyvämpi ja huolistani piittaamattomampi todellisuus. Kuuset ovat korkeita, paksun lumen peitossa jykeviä, paljon elämääni vanhempia ja kestävämpiä. Korkeat lumihanget ovat ja pysyvät. Vanha koulurakennus tuntuu jykevältä ja aikaa kestävältä aukion keskellä seisoessaan.

Aika tuntuu pysähtyvän, puut heiluvat ja säätilat vaihtelevat, mutta Mustarindan mielentila pysyy vankkumattomana, rauhallisena ja kaiken jo kokeneena. Tähän mielentilaan pääsee helposti mukaan. Omat huolet tuntuvat pieniltä suuren talon, mahtavan luonnon ja nopeasti vahvistuvan yhteisön keskellä.

 

Eläminen tuntuu hidastuvan, ja arjen tärkeysjärjestystä voi miettiä uudestaan. Ekologisuus ja luonnon säästäminen ihmisen turhalta hössötykseltä tuntuu täysin itsestään selvältä. Miksi kuluttaa materiaa tai viettää aikaa niin monimutkaisissa harrastuksissa? Miksi pitäisi aina olla kiire, paljon tekemistä ja suorittamista?

Vastaus lienee, että ei tarvitse. Minut on saatu huijatuksi tälle kuluttamisen, merkityksellisyyden etsimisen ja suorittamisen polulle, josta on vaikea löytää tietä ulos.

Paljakan laelta lähtiessäni huomaan, että voin kuitenkin ottaa Mustarindan mielentilan mukaani ja tuoda sen junalla Helsinkiin. Vaikka kaupunki tarjoaa loputtomasti palveluita, tekemistä, kuluttamisen mahdollisuuksia ja ihmisten kohtaamisia, voin yrittää pitää omaa mielentilaani lähellä Mustarindaa.

Myös kaupungissa luonto on lähelläni, jos oikein katson. Voin mennä kävelylle lähimetsään tai puistoon, pulahtaa aamu-uinnille ja katsella oravaa kerrostalon ikkunasta. Voin olla menemättä jokaiseen tapahtumaan ja kokoontumiseen, joita ympärilläni vilisee, ja keskittää rajalliset sosiaaliset voimavarani lähimmäisiini. Voin käydä kerran viikossa kaupassa ja olla tuhlaamatta rahojani sekä luontoa joka päivä. Voin pyöräillä ympäriinsä ja olla tuottamatta päästöjä liikenteessä.

Mustarindan mielentila voi auttaa meitä myös käsittelemään koronakriisiä ja sen jälkeistä aikaa. Yhtäkkiä meidän täytyy ajatella elämäntapaamme uudestaan. Eristäytymisen vuoksi esimerkiksi Helsingissä lähiluonnon käyttö on kasvanut huimasti. Nykyinen ainaiseen kasvuun pohjautuva järjestelmä ei tunnu olevan kestävällä pohjalla.

Mielenkiintoista on, saammeko vietyä uusia arvoja myös koronan jälkeiseen aikaan, kun karanteenit ovat loppuneet ja rajat ovat taas auki. Viekö kulutus ja kiire Mustarindan mielentilan silti mennessään? Mietin, mistä siis loppujen lopuksi koostuu mielekäs ja sujuva arki.

Kenties luonnosta, läheistä ihmisistä ja Mustarindan mielentilasta.

Jaa kirjoitus