Vietimme helmikuun residenssissä Mustarindassa, jota ylläpitää Mustarinda-seura. Residenssi sijaitsee Hyrynsalmella Kainuussa ja on suunnattu taiteilijoille, tutkijoille ja kirjoittajille. Seura pyrkii kohti jälkifossiilista kulttuuria yhdistämällä tieteellistä tietoa ja kokemuksellista taiteellista toimintaa. Nimi Mustarinda tulee itämerensuomen sanasta “mustarinta,” joka tarkoittaa karhua ja henkiolentojen kukkuloita. Vanhoissa kartoissa sana kirjoitetaan T-kirjaimen sijaan D-kirjaimella, mistä juontaa residenssin nimi Mustarinda.
Residenssi oli meille ainutlaatuinen mahdollisuus oppia uutta ja kokea toisenlainen tapa elää. Pysähdyimme kehittämään omaa toimintaamme sekä pohtimaan minkälaista kaupunkisuunnittelun praktiikkaa haluamme edistää. Saimme myös nauttia lumesta ja luonnonrauhasta sekä vietimme aikaa muiden residenssiläisten kanssa.
Ekologisessa jälleenrakentamisessa on kyse laajasta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa siirrytään pois fossiilisten polttoaineiden massiivisesta käytöstä.
Vaikka Suomen kaupungit ovat maailman mittakaavassa verrattain vehreitä, meille vahvistui residenssissä luonnon ja sen monimuotoisuuden tärkeys. Huoli ympäristön tilasta kasvoi kun katsoimme perheen ja ystävien kuvia lumettomasta ja tulvivasta Etelä-Suomesta.
Tutustuimme residenssissä Bios-tutkimusyksikön ajatukseen ekologisesta jälleenrakentamisesta. Ekologisessa jälleenrakentamisessa on kyse laajasta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa siirrytään pois fossiilisten polttoaineiden massiivisesta käytöstä. Ajatuksena on, että rakennamme yhteiskuntaa ilmastonmuutokseen ja ympäristöongelmiin liittyvien reunaehtojen mukaan sekä demokraattisten käytäntöjen avulla. Reunaehtoja ovat luonnonvarojen käyttö ja luonnonjärjestelmien kyky ottaa vastaan taloudellisesta toiminnasta syntyviä jätteitä. Yksinkertaisesti sanottuna nykyjärjestelmässä kulutamme ja käytämme enemmän kuin luonto pystyy vastaanottamaan.
Kaupunkisuunnittelulla on keskeinen rooli ekologisessa jälleenrakentamisessa.
Kaupungeissa suurimmat päästöt syntyvät asumisesta, liikkumisesta, ruoan kulutuksesta- ja tuotannosta. Ne muodostavat jopa 75 % suomalaisten hiilijalanjäljestä. Aluepolitiikalla, maankäytön suunnittelulla, kaavoituksella ja rakentamisen ohjauksella on mahdollista vähentää kaupunkien hiilijalanjälkeä. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kestävää rakentamista, laadukkaita liikennejärjestelmiä ja energiatehokkuuden lisäämistä.
Samaan aikaan on myös huolehdittava luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä sekä kaupunkien sosiaalisesta kestävyydestä. Kaupunkien on oltava yhdenvertaisia paikkoja, joissa ihmisillä on mahdollista vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Osallisuuden mahdollistaminen ja laadukkaan vuorovaikutuksen kehittäminen on tärkeää, jotta erilaiset tarpeet pystytään huomioimaan kaupunkien suunnittelussa.
Ekologinen jälleenrakennukseen liittyvä kestävämpi yhteiskunta ei sinänsä ole uusi ajatus. Suomi pyrkii maailman ensimmäiseksi fossiilivapaaksi hyvinvointiyhteiskunnaksi 2030-luvun loppuun mennessä. On monia hankkeita ja yrityksiä, jotka työskentelevät kestävämmän yhteiskunnan edistämiseksi. Ongelma on laajemman läpileikkaava näkemyksen puute. Ekologinen jälleenrakentaminen on ennen kaikkea poliittinen asennoituminen, vaatii strategista ohjausta ja konkreettisia tavoitteita. Sen on lisäksi näyttävä suunnittelun eri tasoilla aina strategisesta suunnittelusta asemakaavoitukseen asti.